Thorin tammi

Evankeliumin levittäminen Eurooppaan ei ollut pikku juttu. Pitkään kristinusko rajoittui Välimeren seudulle ja Keski-Eurooppa pysyi pimeänä alueena.

Saksan apostoliksi on kutsuttu henkilöä nimeltä Pyhä Bonifatius. Hän oli alun perin englantilainen munkki. Hän teki ensin työtä vain rajatulla menetyksellä Friisinmaalla nykyisen Hollannin alueella. Sittemmin hän siirtyi syvemmälle Eurooppaan nykyisen Saksan alueelle.

Kristittyjä oli siellä harvassa ja heidänkin uskonsa oli usein nimellistä. Oli tavallista, että jumalanpalveluksen jälkeen he saattoivat mennä tapaamaan noitaa saadakseen apua häneltäkin. "Kyllä me uskomme Jumalaan, mutta me uskomme myös Thoriin ja Odiniin". Bonifatius ystävineen koki tilanteen varmasti yhtä turhauttavaksi kuin monet meidän aikamme synkretisteille saarnaavat evankelistat.

Pakanat olivat raakoja ja sotaisia. Taistelut olivat heille mieleen. Saksan metsissä oli eräs paikka pakanallisia juhlia, juominkeja ja kamppailujakin varten. Sillä sijaitsi valtava tammi.

Thorin tammi. Ukkosen jumalan tammi.

Jotain radikaalia piti tapahtua, että muutos tapahtuisi. Sen Bonifatius näki ja hänelle tuli näky, mitä se oli. Kirves kädessään hän meni juhlivien soturien eteen ja huusi:

"Kuka on Jumala? Kuka on ukkosen Jumala?"

Ja hän alkoi hakata tammea kirveellään. Lyönti lyönnin jälkeen. Pakanat katsoivat äimistyneinä. Bonifatius oli kertomuksen mukaan jo hellittämässä väsyneenä työstään, kun yhtäkkiä nousi raju tuulenpuuska, joka taivutti tammen ja katkaisi sen. Myrsky loppui saman tien, mutta puu oli neljänä kappaleena maassa.

Bonifatius huusi uudelleen: "Kuka on ukkosen Jumala!?"

Tällainen voiman osoitus puhutteli saksalaisia sotureita enemmän kuin mikään saarna.

He lankesivat kasvoilleen ja pyysivät kuulla Jumalasta, joka teki tällaista.
Vähän ajan päästä koko alueen väki kastettu.

Bonifatius rakensi kirkon, jonka rakennusaineena hän käytti Thorin tammen puuta.

Missä on tämän päivän Thorin tammi?

Bonifatiuksen kirveelle olisi töitä nykypäivänkin Euroopassa.

Telemakhuksen aktio

Historiankirjoittajat ovat olleet erimielisiä Telemakhuksen tarinan ja ainakin sen yksityiskohtien todenperäisyydestä, koska ainoastaan historiaa kirjannut syyrialainen piispa Theodoret tuntee hänen tarinansa.

Hänen mukaansa Telemakhus eli munkkina ja askeettina Vähässä-Aasiassa 300-400 -lukujen taitteessa. Niihin aikoihin Rooman valtakunnassa oli kristinusko jo vallassa, mutta pakanakulttuurin rippeet riippuivat mukana sitkeästi. Olympiakisat tosin saatiin kiellettyä Zeukselle omistettuna juhlana, mutta gladiaattoritaistelut olivat kansan hupia siina kuin action-elokuvat nykyään.

Telemakhus sai sydämelleen mission. Hän lähti Roomaan. Jalan. Ja matkaa oli tuhansia kilometrejä. Perille hän kuitenkin saapui uuden vuoden aattona 404. Ja muiden mukana hän meni gladiaattorien areenalle päivän hupeihin. Kuten oli luultavasti suunnitellutkin.

Taistelut olivat sanoinkuvaamaton näky. Lukemattomia keinoja oli keksitty, joilla raa'asta verenvuodatuksesta saataisiin aina entistä mielenkiintoisempia. Ja se oli ennen erikoistehosteiden aikakautta. Telemakhus oli järkyttynyt, vaikkei ollut odottanutkaan tyynysotaa.

Ja hän teki tiensä läpi väkijoukon, hyppäsi areenalle ja juoksi taistelevien miesten väliin. Tarinan mukaan hän kolmesti huusi miehille käskien heitä Kristuksen nimessä lopettamaan.

Väkijoukko kuitenkin kivitti munkin hengiltä raivoissaan siitä, että hän julennut häiritä heidän hupiaan.

Kun tieto tapahtumasta tuli keisarin korviin, hän liitti Telemakhuksen voittoisien marttyyrien joukkoon ja julisti gladiaattoritaistelut kielletyiksi.

Mitä Telemakhus tekisi väkivaltaa tulvivalle viihteellemme?