Jotain samaa kuin edellisessä tarinassa Makarioksesta on kertomuksessa apotti Gelasiuksen Raamatusta. Leigh Churchill kuvaa sitä vapaasti kerrotussa kirkkohistoriassaan.
Gelasius johti Nikopoliksen luostaria Palestiinassa. Hän oli pylväs-Simeonin aikalaisia. Hän omisti kauniin ja arvokkaan nahkaisen Raamatun. Se oli erityinen siksi, että se sisälsi kaikki Raamatun kirjat, mikä oli harvinaista niihin aikoihin. Sen arvo oli 18 hopearahaa. Silti apotti säilytti sitä aina paikallisessa kirkossa siten, että kuka tahansa saattoi siihen tutustua ja sitä tutkia.
Erääseen kirkon vierailijaan iski ahneus. Hän odotti, että muut poistuivat ja häipyi sitten Raamattu mukanaan. Kuuleman mukaan Gelasius näki paon ja arvasi heti mitä oli tapahtunut.
Mies tarjosi Raamattua kauppiaalle läheisessä kaupungissa 13 hopearahalla. Tämä jäi empimään ja pyysi saada hankkia asiantuntijan lausunnon kirjan arvosta. Saatuaan luvan hän kiikutti sen Gelasiuksen nähtäväksi. Pyhä mies totesi ainoastaan, että kirja oli hyvä ostos siihen hintaan.
Myöhemmin varas palasi kauppiaan luo ja tämä kertoi näyttäneensä kirjaa Gelasiukselle, joka oli pitänyt hintaa kovana. Varas säikähti. ”Gelasiukselle? Sanoiko hän mitään muuta?”
”Ei.”
Varas todella pelästyi. Saman tien hän luopui myyntiaikeistaan ja vei kirjan luostarin johtajalle.
Ja pyysi anteeksi.
Gelasius pyysi häntä pitämään kirjan.
Tämä kieltäytyi jyrkästi sanoen, että hänellä ei olisi ikinä rauhaa, jos hän ei sitä saisi palauttaa.
Sitten Gelasius suostui ottamaan sen takaisin.
Apotin asenne vaikutti varkaaseen niin, että hänestä tuli sinä päivänä luostarin jäsen.
Mitä meidän asenteemme rahaan tai tavaraan – vaikka pyhäänkin – puhuu ulkopuolisille?
Vaikka ilman rahaa on vaikea olla, niin ehkä paras tapa edistää evankeliumin eteenpäin menoa ei kuitenkaan ole se, että keräämme varoja pitämällä tilinumeroamme näkyvällä paikalla televisiossa, netissä, mainoksissamme...
Ehkä piittaamattomuus omaisuudesta puhuisi paremmin?
Gelasius johti Nikopoliksen luostaria Palestiinassa. Hän oli pylväs-Simeonin aikalaisia. Hän omisti kauniin ja arvokkaan nahkaisen Raamatun. Se oli erityinen siksi, että se sisälsi kaikki Raamatun kirjat, mikä oli harvinaista niihin aikoihin. Sen arvo oli 18 hopearahaa. Silti apotti säilytti sitä aina paikallisessa kirkossa siten, että kuka tahansa saattoi siihen tutustua ja sitä tutkia.
Erääseen kirkon vierailijaan iski ahneus. Hän odotti, että muut poistuivat ja häipyi sitten Raamattu mukanaan. Kuuleman mukaan Gelasius näki paon ja arvasi heti mitä oli tapahtunut.
Mies tarjosi Raamattua kauppiaalle läheisessä kaupungissa 13 hopearahalla. Tämä jäi empimään ja pyysi saada hankkia asiantuntijan lausunnon kirjan arvosta. Saatuaan luvan hän kiikutti sen Gelasiuksen nähtäväksi. Pyhä mies totesi ainoastaan, että kirja oli hyvä ostos siihen hintaan.
Myöhemmin varas palasi kauppiaan luo ja tämä kertoi näyttäneensä kirjaa Gelasiukselle, joka oli pitänyt hintaa kovana. Varas säikähti. ”Gelasiukselle? Sanoiko hän mitään muuta?”
”Ei.”
Varas todella pelästyi. Saman tien hän luopui myyntiaikeistaan ja vei kirjan luostarin johtajalle.
Ja pyysi anteeksi.
Gelasius pyysi häntä pitämään kirjan.
Tämä kieltäytyi jyrkästi sanoen, että hänellä ei olisi ikinä rauhaa, jos hän ei sitä saisi palauttaa.
Sitten Gelasius suostui ottamaan sen takaisin.
Apotin asenne vaikutti varkaaseen niin, että hänestä tuli sinä päivänä luostarin jäsen.
Mitä meidän asenteemme rahaan tai tavaraan – vaikka pyhäänkin – puhuu ulkopuolisille?
Vaikka ilman rahaa on vaikea olla, niin ehkä paras tapa edistää evankeliumin eteenpäin menoa ei kuitenkaan ole se, että keräämme varoja pitämällä tilinumeroamme näkyvällä paikalla televisiossa, netissä, mainoksissamme...
Ehkä piittaamattomuus omaisuudesta puhuisi paremmin?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti