maanantai 20. lokakuuta 2008

Gregorius ja Tiridates, valoa Armeniaan


Voisi helposti luulla, että ensimmäinen virallisesti kristitty maa olisi ollut Rooma. Keisari Konstantinus teki kristinuskosta maan virallisen uskonnon 300-luvun alkupuolella, mutta jo sitä ennen oli eräs toinen maa kääntynyt pois pakanuudesta.

Tämän tällä kertaa hieman pidemmän - Leigh Churchillin kuvauksesta mukaillun - kertomuksen päähenkilöt ovat:
Tiridates, Armenian kuninkaan poika ja
Gregorius, jonka isä murhasi Tiridateksen isän 200-luvun loppupuolella samoihin kuin persialaiset valloittivat maan.
Molemmat nuorukaiset joutuivat silloin maanpakoon. Persialaiset pakkokäännyttivät armenilaisia zarathustralaisuuteen. Tiridates meni Roomaan, jossa hänet kasvatettiin Rooman jumalien tuntemiseen. Gregorius päätyi Kappadokiaan, jossa oli vahva kristillinen seurakunta. Hän tutustuikin siellä totuuden sanomaan, tuli uskoon ja liittyi kasteen kautta seurakuntaan.

Kun Rooma valloitti Armenian, Tiridates pääsi palaamaan maahansa ja myös valtaistuimelle. Samoin kun Gregorius kuuli maansa vapautumisesta, hän koki, että hänen tuli palata sinne. Hän tuli ja julisti hyvää sanomaa Jeesuksesta ja kävi niin kuin tapaa käydä ja ihmisiä tuli uskoon.

Mutta kun Tiridates sai kuulla, että Gregorius oli palannut, hän raivostui. Hän haetutti isänsä murhaajan pojan luokseen, kidututti häntä ja laittoi vankilaan.
Gregorius joutui pieneen pimeään tyrmään. Ruokaa hän sai niin vähän, että olisi ilmeisesti kuollut nälkään, jollei eräs kristitty leski olisi toimittanut hänelle lisäravintoa. Eikä Tiridateksen viha rajoittunut Gregoriukseen, hän pyrki ankarin vainoin kitkemään kristinuskon maastaan.
Gregorius virui kurjissa oloissa vuoden, kaksi, kolme ... kaiken kaikkiaan kolmetoista vuotta. Sitten alkoi tapahtua.

Tiridates sattui huomaamaan erään hyvin kauniin nuoren naisen.
"Minä haluan hänet vaimokseni," hän lausui ja koska silloin kuninkaan sana oli laki, nuori nainen tuotiin hänen luokseen. Mutta kuningas joutui yllättymään."Kuinka voisin mennä naimisiin kansani murhaajan kanssa", vastasi nuori nainen nimeltään Hiripsime.
"Kuinka niin murhaajan? Minähän olen kansani kuningas!"
"Minun kansani ovat kristityt ja heidän vertaan on sinun käsissäsi."

Lopputulos oli, että nuori kaunis Hiripsime valitsi ennemmin kuoleman kuin osan kuninkaan vaimona. Tiridates mestautti hänet siinä paikassa.

Mutta se ei ollut tarinan loppu. Tiridates ei saanut rauhaa. Yöllä hän ei tahtonut saada unta. Tai jos sai, niin hän saattoi unessa nähdä itsensä demonien riivaamana petona ja Hiripsimen syyttävän häntä julmuudestaan. Tällainen jatkui. Kuningas oli synkkä ja hermot kireällä. Läheiset näkivät sen ja kansa näki sen. Lopulta hän oli hermoraunio, kuin hulluuden partaalla, kun muisto Hiripsimestä ja syyllisyys kiduttivat hänen mieltään.

Sitten eräänä päivänä kuninkaan sisar tuli hänen luokseen. "Veljeni, saanko kertoa unen, jonka viime yönä näin?"
"En tiedä", vastasi pelokas kuningas kädet vapisten.
"Näin kirkaskasvoisen miehen, joka sanoi, että on vain yksi apu kuninkaan sairauteen."
"Mikä se on?" huusi kuningas heti.
"Hän sanoi, että Gregorius tulee vapauttaa vankilasta. Vain silloin voi tulla apu."

Kuninkaan käskystä se sitten tehtiin ja kalpea, riutunut, hauras Gregorius saatettiin kuninkaan luo. "Mitä sinä tahdot?" hän kysyi hiljaa.
Tilanne selitettiin vangille ja hän vaipui polvilleen rukoukseen kuninkaan puolesta pyytäen Jumalalta, että kuningas, vaikka olikin vainonnut Herran omia, saisi avun, anteeksiannon ja pelastuksen.

Ja kuningas toipui. Hän keskusteli Gregoriuksen kanssa elämän tiestä Jeesuksessa ja lopulta hänet, hänen perheväkensä ja koko hovi kastettiin.

Gregoriuksesta tuli johtava piispa Armeniaan. Yhteistyössä kuninkaan kanssa hän edisti evankeliumin julistusta. Pakanatemppelit tuhottiin maasta ja sanaa Jeesuksesta vietiin monien lähettien toimesta. Kenttä oli valtava ja työ oli vaivallista ja hidasta, mutta hedelmällistä.

Gregorius sai kansaltaan lisänimen Illuminaattori, Valaisija, Valistaja.
"...olkaa lujat, järkähtämättömät, aina innokkaat Herran työssä, tietäen, että teidän vaivannäkönne ei ole turha Herrassa" (1.Kor.15:58).

Ei kommentteja: